Uutisia
20.7.2010
Musti kävi ultrassa ja useampi pienokainen näyttäisi olevan tulossa. Nyt vain sitten odotellaan.
29.6.2010
Hilla (Tassutuvan Beeta) astutettu Kodalla (Kuus'eikan Kaarnikka). Pentuja toivotaan viikolle 35.
17.6.2010
Tassutuvan Kullan-nuppu "Musti" astutettu Staalon Illanvirkulla "Viksu". Jos onni on myötä pentuja odotellaan viikolle 33.
29.5.2010
Likka Likka kävi tänään silmäpeilaukseessa ja ikäväksemme Likalla todettiin HC. Eläinlääkärin mukaan kaihi näyttäisi kuitenkin olevan hitaasti etenevää
lajia, eikä todennäköisesti tule vuosiin aiheuttamaan Likalle harmia.
13.3.2010
Sirius kävi silmäpeilauksessa
12.3. ja silmät olivat ok!
26.2.2010
Hilla kävi tänään ultrassa ja ikäväksemme tälläkään kertaa pentuja ei näytä olevan tulossa. Katsotaan nyt, kolmas kertako toden sanoo vai mitä asian kanssa teemme?
25.1.2010
Hilla Astutettu "Fihtolas Överalltilla "Vipillä" Jos lykästi, pentuja toiveissa viikolle 13.
19.12.2009

Tassutuvan väki toivottaa kaikille kasvateilleen perheineen sekä sivujen lukijoilleen rauhallista joulua ja kaikkea hyvää vuodelle 2010!
19.12.2009

Hilla kävi tänään ultrassa ja ikäväksemme pentuja ei näytä olevan tulossa. Uusi yritys seuraavaan juoksuun, toivottavasti paremmalla onnella.
17.8.2009
Viime syksynä Hollantiin lentänyt Tassutuvan Kaurahattu "Kai" vieraili perheineen luonamme lomamatkallaan Suomessa. Kai on hyvinhoidettu, reipas ja komea poika.
Thank you very much for visiting our place family van Renswoude!

10.6.2009
Kalevala pentue kävi tänään eläinlääkärin tarkastuksessa. Tuulen-tyttärellä todettiin ikäväksemme alapurenta muuten pentujen asiat olivat ok. Ensi viikolla pennut alkavat siirtymään uusiin omiin koteihin, kaikille löytyi mukavat ihmiset.

13.5.2009
Mustin ja Jasun pennut ovat saavuttaneet reilun parin viikon iän. Silmät avoimena on maailmaa katseltu muutama päivä ja nyt otetaan jo ensiaskeleitakin. Musti on hoitanut pennut tähän asti mallikelpoisesti.
Pennut ovat saaneet myös nimet Kalevala-aiheen mukaisesti.
Tytöt ovat: Tuulen-tytär, Utu-tyttö sekä Tyttö-Tuiretuinen.
Pojat: Aurinkoleijona, Kalevankarhu, Runoratsu ja Sammonsalaisuus.

27.4.2009
Mustin ja Jasun pennut syntyivät tänään, 3 tyttöä ja 4 poikaa. Synnytys sujui Mustille tyypilliseen tapaan eli rauhallisesti. Emo ja pennut voivat hyvin. Nartut ovat väriltään mustia merkein, ja urokset musta merkein, parkki merkein sekä mustavalkoisia.
Kuvia pennuista löytyy täältä

30.3.2009
Tassutuvan Kullan-nuppu "Musti" kävi tänään ultrassa ja siellä todettiin Mustin olevan pieniin päin. Nyt vaan sitten odotellaan.

24.3.2009
22.3.2009. Tassutuvan Beeta "Hilla" kävi ensimmäisessä silmäpeilauksessa ja silmät todettiin terveiksi.
26.2.2009
24.2.2009 Astutettu Tassutuvan Kullan-nuppu "Musti" Tiilitehtaan Qulkurilla "Jasu". Jos lykästi, pentuja odotellaan viikolle 18.
23.2.2009
Hilla kävi Tuusniemen näyttelyssä. Tuloksena Nuortenluokan ERI ja VARASERTI.
Arvostelu oli seuraava:
Normaalit liikkeet. Voimakas oikeapiirteinen pää, joka ilmentää selvästi narttua. Hyvät korvat. Silmät saisivat olla tummemmat. Rungoltaan sopivan voimakas,
tiivis, jäntevä. Hyvät raajat, joskin takasissa hieman ulkokierteisyyttä. Hyvä musta turkki. Hyvä häntä. Saisi liikkua ryhdikkäämmin.

19.2.2009
Mustilla (Tassutuvan Kullan-nupulla) on viime viikolla juoksu alkanut. Ensi viikolla lisätietoja astutuksesta ja mahdollisesta pentueen isästä.

18.11.2008
8-viikon ikäinen Tassutuvan Kaurahattu (Kaitsija) lähti Helsingistä lentäen Hollantiin van Renswouden perheen iloksi.
Kaurahattu on ensimmäinen ulkomaille lähtenyt koira Tassutuvasta.
Best wishes Kai and family van Renswoude!

03.11.2008
Pennut kävivät tänään eläinlääkärin tarkastuksessa. Luomu-Lyylillä havaittiin vasemmassa alaluomessa pieni luomirauhastukos jonka oletetaan häviävän itsestään pois.
Kaikilla pennuilla oli muuten asiat ok.

03.10.2008
Pennut alkavat olla pian kahden viikon ikäisiä. Useammalla onkin jo silmät auenneet ja ensiaskeleitakin otetaan.
Maalaislapset saivat luonnollisesti teemaan sopivat nimet.
Pojat: Kaurahattu, Rehupuntti, Jyväjemmari, Maajussi ja Landepaukku. Ja tytöt: Luomu-Lyyli, Ehta-emäntä sekä Talli-Taina.


21.09.2008
Ruusa synnytti 8 pentua, 5 urosta ja 3 narttua. Pennut ja emä voivat hyvin.

16.09.2008
Likka kävi tänään ultrassa ja siellä ikäväksemme todettiin että ainoakin odotettu pentu oli menehtynyt.
Joten pentuja odotellaan lähiaikoina vain Ruusalle.
26.08.2008
Meidän Hilla (Tassutuvan Beeta) voitti Savon Sanomien Savon Kaunein Koira Kilpailun.
Kisaan lähetettiin 1550 koirakuvaa joista Savon Sanomien raati valitsi 10 kuvaa loppukilpailuun. Näistä kuvista lukijat äänestivät Hillan kuvan parhaaksi.
Hilla ja koko Tassutuvan väki kiittävät kaikkia äänestäneitä.
Voittokuva oli tämä.
Terveisin Tassutupalaiset
20.08.2008
Ruusa ja Likka kävivät ultrassa. Ruusalla näkyi ainakin 6 pikkuista ja Likalla yksi ainoa.
Nyt vain odotellaan.
21.07.2008
Ruusa astutettu Orso-Farm Äkäspennillä "Penalla". Pienokaisia odotellaan viikolle 39.
Yhdistelmä on jalostustoimikunnan hyväksymä.
Ruusa Orso-Farm Äkäspenni
21.07.2008
19.7.2008 Miskajasmin Joulun Likka astutettu Staalon Usvapeikolla "Ransulla".
Ransulla on A-lonkat, polvet ja kyynärät 0/0, silmät OK
ja prcd-PRA testi A
Syyspentuja odotellaan viikolle 38.
Miskajasmin Joulun Likka Staalon Usvapeikko
19.05.2008
18.05.2008 Hilla kävi Joensuun näyttelyssä, tuloksena JUN ERI.
12.05.2008
Hillan (Tassutuvan Beeta) lonkat A/A, kyynärät 0/0.
07.04.2008
Hilla (Tassutuvan Beeta) kävi tänään lonkka- ja kyynärkuvissa, jäämme odottelemaan virallisia tuloksia Kennelliitosta.
06.04.2008
5.4.2008 Hilla (Tassutuvan Beeta) kävi Polvijärven näyttelyssä, tuloksena hienosti JUN ERI.
Arvostelu oli seuraavanlainen:
Oikeat mittasuhteet, sopiva luusto. Kuono-osa voisi olla täyteläisempi silmien alta. Keskiruskeat silmät. Hyvät korvat. Erinomainen eturinta, hieman lyhyt olkavarsi.
Oikean mallinen rintakehä. Niukahkot takakulmaukset. Hyvä häntä. Oikea askelpituus.
31.03.2008
Sirius kävi 29.03.2008 uusinta silmätarkastuksessa toukuussa 2007 havaitun mykiö muutoksen vuoksi. Tänään eläinlääkäri totesi muutoksen iän tuomaksi sameudeksi.

24.02.2008
Likalle (Miskajasmin Joulun Likka) ei ole tulossa pentuja, vaikka aluksi sille näyttikin (valeraskaus). Uusi yritys seuraavaan juoksuun jota odotellaan kesäkuun lopulle.
24.02.2008
Hilla kävi ensimmäisessä näyttelyssä 23.2. Tuusniemellä, tuloksena Jun H.
Arvostelu oli seuraavanlainen:
Musta merkein, keskikokoa hieman kookkaampi. Mittasuhteiltaan hieman pitkä narttu, jolla jo varsin valmis pää. Hyvät korvat. Hyvä selkä. Hieman pitkä lanneosa. Kevytluustoiset, oikea-asentoiset raajat. Oikea turkin laatu. Hyvä häntä. Miellyttävä luonne. Normaali liike.
27.12.2007
Tassutuvan Beeta (Hilla) joka palasi meille marraskuussa on sopeutunut joukkoomme yli odotusten joten olemme päättäneet, että Hilla saa liittyä koira-lauman jatkoksi.

11.12.2007
Tassutuvan Cuklaasydän (Suklis) PRA-geenitesti N/N=Terve.
08.12.2007
Ensinmäisenä kasvateistamme Tassutuvan Amrita (Salla) on tänään saanut Suomen muotovalion tittelin. Paljon onnea Sirpa ja Salla!
07.12.2007
Tassutuvan Beetan (Hillan) geenitesti tulos on N/N=Terve.
06.12.2007
4.12.2007 kävivät Tassutuvan Beeta ja Tassutuvan Cuklaasydän PRA-geenitestissä. Jäämme odottelemaan tuloksia.
18.11.2007
Tassutuvan Beeta jota Hillaksi kutsutaan palasi juurilleen Tassutupaan takaisin. Nuori neiti tulee pian juniori ikäiseksi,
täyttäen 21.11. 9 kuukautta. Harkitsemme jääkö Hilla pysyvästi tänne meidän iloksi?

28.10.2007
C-pennut muuttivat uusiin koteihin.Tästä pentueesta sijoitimme Cuklaasydämmen (Suklis) Pielavedelle Tassutuvan Amritan (Salla) kaveriksi.

22.10.2007
C-pentue kävi eläinlääkärin tarkastuksessa,kaikilla oli asiat ok.
